Vuonna 2013 havahduin ajattelemaan, voisinko tehdä elämässäni muutakin kuin hoitajan työtä. Tähän mennessä olin valmistunut laitoshuoltajaksi, sosiaaliohjaajaksi ja lähihoitajaksi ja olin vuodesta 2004 toiminut erilaisissa sosiaali- ja terveydenhuoltoalan yksiköissä ohjaajana ja hoitajana. Kiinnostuin tästä uudesta hoitomuodosta ja halusin tietää lisää. Tuntui heti siltä, että tämä on sitä mitä itse tarvitsen eli Horstmann Hoitajaksi kouluttautuminen lähti halusta hoitaa omaa kehoa ja saada apua kehon kiputiloihin, erityisesti alaselän ja lonkkien ongelmiin.

Loppuvuodesta 2016 aloitin opinnot Oulussa Horstmann diplomiterapeutti/opettaja Annika Rahkosen oppilaana. Valmistuin ensiksi Horstmann terapeutiksi ja sen jälkeen diplomoiduin lokakuussa 2017 LKL:n ( Luonnonlääketieteen keskusliiton) hyväksymällä koulutusohjelmalla.

Opintoihin kuului hoitojen tekeminen ja ottaminen sekä itsehoidot. Omalla kohdallani hoidot ovat auttaneet selän ja lonkkien kiputiloihin ja korjanneet lantion virheasentoa. Hoitaessani itseäni ja asiakkaita, olen vakuuttunut tämän hoitomuodon tehosta ja sen elämää muuttavasta voimasta.